Turhuuksien rovio. Kesä alkoi ihanaa, olkapääleikkaus takana ja koko kesä käytännössä toipumista siitä. Hyvähän nuo on hoitaa, sanovat, mutta eipä se paljon nyt lohduta, kivutkin on aika messevät. Miltei puolet rustorenkaasta oli siis vasemmasta olkapäästä irti, ihmekkös kun hieman tykkäsi lonksua. Se on nyt korjattu erinäisillä ankkureilla ja nastoilla ja millä lie biomekaanisilla vempaimilla.

Ihme vuosittainen sairaskertomusblogi tämä muuten. Siihen on tultava muutos.

Velipoika lähti sitten maailmalle, my brother went onto the world. Onnea matkaan sille, aika mielenkiintoisia kohteita tiedossa. Tällä hetkellä se taitaa hämmentää jossainpäin Etelä-Afrikkaa. Not bad. Paitsi että siellä on talvi. Jospa saisi sen kiinni vaikka Riosta joulun tienoilla, ken tietää...

Kolmas kouluvuosi on takana, yksi vielä edessä. Tehtiin aivan upeita juttuja. "Veitset leikkaa ilman", Moilasen Jussin sydämen tuotos oli älytön suksee jota oli helvetin hauska tehdä. Saimme kuin saimmekin muodostettua aidosti toimivan ensemblen. Sillä käytiin festareillakin Serbiassa pokaamassa palkintoja (special award ja best actress, Ulla!), ja heinäkuussa mennään naapurimaahan Montenegroon! Loistavaa! Tämä on yksi hienoimmista puolista teatterin tekemisessä, hyvin elossa oleva festaritoiminta, aito yhteisöllisyys.

Toinen merkittävän hieno projekti oli "Kullanmuru", brittiläisen Caryl Churchillin omintakeinen teksti, josta teimme pirun hyvää teatteria, vaikka itse sanonkin. Farssin tarkkuutta ja traagista tyhjyyttä, absurdia huumoria ja strutsi. Ihanaa. Guirguir.

Nyt on käsi paketissa ja rytksti aikaa lukea, ja kirjoittaa. Rästiin jääneitä esseitä, sekä kandin portfolio. Jotain ryhmädynamiikkaan liittyvää se tulee olemaan.